Review - ilmoittautuminen

Mustesoihdun listalle ilmoittautuessa on muutamia seikkoja, mitä toivoisin pelin ylläpidon ottavan huomioon. Soihdun arvosteluperiaatteet ovat muuttuneet lokakuussa 2015, mitä silmällä pitäen toivoisin myös vanhojen tuttujen silmäilemän tätä osiota hieman uudelleen. Kiitos!

Tavoissa muuttunutta

- Arvosteluksi kutsumisen sijaan lainaan englanninkielestä sanan "review", joka viittaa laajemmin katselmukseen, arvosteluun, läpi käyntiin ja selostukseen. Näin ollen otan itselleni oikeuden säilyttää oman enemmän esittelevän tyylini kommentoinnin lomassa.
- Mustesoihdun arvostelut jaan tästä eteenpäin useampaan ryhmään. Arvostelujonoon otan tästä eteenpäin kokonaisuudessaan vain 6 peliä kerrallaanjotta vältän aiemman jonokaaoksen, mikä pääsi aiemmin syntymään. Huomiothan tämän peliä ilmoittaessa, kiitus! :3
- Kolmen ilmoitettavan ryhmän lisäksi pidän haamulistaa, pelejä jotka olen itse erityisesti halunnut arvostella ja näin ollen lähestynyt pelien ylläpitoa itse. Tämä oli Soihdun alkuperäinen toimintatapa ja olen kaivannut sitä osaltaan takaisin. ^^
- Kotisivullisten lisäksi Soihtuun hyväksytään esiteltäväksi tästä eteenpäin myös pelkälle foorumille rakennetut foorumiroolipelit.

Huomioitavaa
 
- Mustesoihdun review on esittelypohjainen arvostelu, jotka ovat kohtalaisen läpiluotaavaa mallia. Pidätän itselläni oikeuden ruotia peliä omien ajatusmallieni mukaisesti ja toivon, että reviewtä toivova pelinjohto ottaa tämän huomioon.
- Mikäli pelissä esiintyy oman tuntumukseni mukaan liikaa kompastuskiviä, pidätän myös oikeuden olla julkaisematta arvostelua, vaan tällöin lähetän sen pelinjohdolle sähköpostilla ja peli voi itse päättää sen julkaisusta.
- Hakuehdot ja vaatimukset on alle listattu nykyään ryhmäkohtaisesti niiden vaihdellessa hieman. Lukaisethan läpi kaikki vaihtoehdot ja päätät niistä parhaiten sopivan ennen pelin ilmoittamista jonoon.
- Mustesoihtu on aktiivisuudeltaan aika ailahtelevainen kokonaisuus, joten listalle ilmoittautuessa toivon, ettet toivo kiireistä arvostelua.
- Listoista uudet pelit-ryhmä on jokseenkin etusijalla.
- Soihdun jonoja ei valitettavasti välttämättä pureta järjestyksessä.

Miten?

Ilmoita pelisi arvostelulistalle sähköpostilla.
Otsikoithan viestin "Mustesoihtu - arvostelu - pelin nimi"
Osoite: astri[at]hotmail.fi
Muista mainita viestissä:
- Pelin nimi, pääylläpitäjä
- Perustupäivä, aloitussivulle ohjaava pelin linkki
- Mihin review-ryhmään tähdätään
- Yhteensä kuinka monta peliä oli jonossa sähköpostia kirjoittaessa.
->
- Mikäli foorumilla on ilman tunnusta salattuja alueita, toivoisin alueelle väliaikaista tunnusta.
- Kun arvostelu on valmis, palautan linkin pelin vieraskirjaan.
- Arvostelun jälkeen toivoisin pelin linkittävän myös Soihdun.

Review-ryhmät  & jono-listaus


! Listalla voi olla yhteensä (kaikki ryhmät yhteensä) vain kuusi peliä jonossa kerrallaan. Huomioithan tämän peliä ilmoittaessa.

Uudet pelit (pelin ikä 1-9 kk)
- Peli on ollut käynnissä vähintään 1 kuukauden, enintään 9 kuukautta.
- Peli on valmis foorumiroolipeli.
Jonossa:
-

Kelkkansa kääntäneet
- Peli on valmis foorumiroolipeli.
- Peli on ollut käynnissä pidempään kuin 6 kuukautta
- Pelissä on tapahtunut selkeä muutos juonellisesti tai toimintamalleilta.
- Tässä ryhmässä ovat etusijalla pelit, joista jo aiemmin julkaistu arvostelu Soihdussa.
Jonossa:
-

Vanhemmat konkarit (9kk +)
- Peli on valmis foorumiroolipeli
- Peli on ollut käynnissä pidempään kuin 9kk.
- Pelissä ei sen listalle ilmoitushetkellä ole meneillään suuria muutoksia.
Jonossa:
- Winya Coiasira

Haamukategoria
- Tälle listalle ei voi ilmoittautua.
Jonossa:
- Nelituuli RPG

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti